Taitaja2022-mediatilaisuudessa kuultiin tapahtumajärjestelyiden tuoreimmat kuulumiset

Eilen 5.4. Taitaja2022-tapahtuman mediatilaisuus kokosi joukon median edustajia Porin Isomäki Areenaan ravintola Patasydämeen kuulemaan suurtapahtuman järjestelyiden etenemisestä. Tilaisuudessa pääsivät ääneen myös tapahtuman pääyhteistyökumppanit Satakunnan Osuuskauppa sekä Würth Oy.

Taitaja2022-tapahtuman keskiössä ovat ammattitaidon SM-kilpailujen finaalit, joissa eri alojen ammattiosaajat kilpailevat omassa lajissaan. Finaalissa nähdään yli 350 kilpailijaa mittelöimässä oman alansa ammattitaidon SM-mitaleista. Tapahtumapaikkana toimii Porin urheilukeskus, Isomäki ja Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalue.

Tapahtumassa kisataan ammattitaidon SM-finaalin lisäksi yläkoululaisten leikkimielisen Taitaja9-kilpailun finaali, ensimmäistä kertaa kaksipäiväisenä. Taitaja9-aluekilpailut käytiin virtuaalisen pakopelin avulla, ja siihen osallistui yli 10 000 yläkoululaista.

”Taitaja2022 on ennen kaikkea koulutuksen, ammattitaidon ja yhteistyön juhlaa. Ammattitaidon SM-finaali pitää sisällään aina myös suuren urheilutapahtuman tunnelmaa, johon liittyy niin onnistumisen suurta iloa kuin aina hieman myös pettymyksen kyyneleitäkin. Varmaa myös on, että tunne tulee olemaan vahva ja asenne tinkimätön, kun teemaksi valittu #työniloa tulee valtaamaan Porin toukokuussa”, kertoo Taitaja2022-kilpailujohtaja Diana Bergroth-Lampinen.

Suuri joukko yhteistyökumppaneita on korvaamaton osa Taitaja2022-tapahtumaa ja sen järjestelyjä. Ilman kumppaniyritysten materiaalista apua tai osaamista olisi monen lajin tekeminen miltei mahdottomuus. Myös kumppaneille Taitaja merkitsee paljon niin näkyvyyden, verkostoitumisen ja tulevien osaajien tavoittamisen kannalta.

”Würth on ollut jo vuosia Taitaja-tapahtuman pääyhteistyökumppani. Meille tämä on jatkuvaa kumppanuutta ja yhteiskunnallisesti merkittävä asia. Tietysti haluamme näkyä siellä, missä tulevaisuuden osaajat ovat”, summaa Würth Oy:n toimialapäällikkö Tuomas Syyrakki.

Myös Satakunnan Osuuskauppa kantaa kortensa kekoon ja kokee kunnia-asiakseen olla tukemassa nuorten osaajien matkaa oman alansa huipulle. Tästä osoituksena Satakunnan Osuuskauppa tarjoaa omiin toimialoihinsa liittyvissä lajeissa jokaiselle lajivoittajalle vakituisen työpaikan.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös

Katso kaikkien lajien tulokset tästä!

Onnittelut kaikille mitalisteille!

Taitaja2022 Pori -tapahtuman aftermovie on julkaistu

Taitaja2022-tapahtuma keräsi suuryleisön Porin urheilukeskukseen, Isomäkeen ja Länsi-Suomen Pelastusharjoitusalueelle. Tapahtumassa […]

Työniloinen ja lämminhenkinen Taitaja2022-tapahtuma keräsi suuryleisön – KIITOS!

Suomen parhaat nuoret ammattiosaajat kisasivat ammattitaidon SM-mitaleista keväisessä Porissa 16.-19.5. […]

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.