202 Mediatekniikka


Tämän lajin tehtävät perustuvat media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat mediapalveluiden toteuttaja ja kuvallisen ilmaisun toteuttaja.

Työpaikka voi olla osaamisalan mukaan esimerkiksi julkisen sektorin, yritysten, muiden mediayhteisöjen ja toimistojen palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä tai ammatinharjoittajana.

#taitaja2022 #mediatekniikka #työniloa

Yleiskuvaus kilpailulajista

Laji pohjautuu media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon painoviestinnän osaamisalaan. Kilpailussa huomioidaan työelämän vaatimukset, yrittäjyys, asiakaspalvelu, työkyky, ergonomia, kansainvälisyys ja kestävän kehityksen periaatteet. Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat tutkinnon perusteiden kiitettävän tason vaatimuksiin. Tehtävien laadinnassa tehdään tiivistä yhteistyötä työelämän kanssa.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Kilpailija toimii kilpailujen aikana erilaisissa media-alan graafisen tuotannon, digitaalisen painamisen, tulostamisen ja teippaamisen sekä viimeistelyn tehtävissä. Kilpailija osaa myös luoda, käsitellä ja muokata tulostettavia tiedostoja. Hän osaa ottaa huomioon erilaisten laatuvaatimusten, painotöiden ja materiaalien vaatimukset sekä noudattaa työskennellessään työturvallisuusmääräyksiä. Kilpailija osaa huomioida kestävän kehityksen periaatteet.

Lajivastaavat

Lajiohjausryhmä

  • Veijo Laitila, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Klaus Sjöblom, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Markku Tiihonen, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Riitta Koskinen, Teollisuusliitto
  • Jari Kuivalainen, Plusprint
  • Jukka Tuokko, Turun ammatti-instituutti
  • Johanna Jeronen, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
  • Timo Hurme, Stadin ammattiopisto

”YouTube-innostus vei media-alalle”

Tutustu mediapalvelujen toteuttajien uratarinoihin Ammattiosaajassa!

Tehtäväpankki

Tutustu lajin aiempien vuosien tehtäviin Skillsin tehtäväpankissa.

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.