9.9.2021
Työn iloa ensimetreistä asti
Työuran alkumetrit ovat uskomattoman tärkeitä. Silloin startataan elämänmittaiselle taipaleelle, jonka aikana on hyvä osata tehdä viisaita ratkaisuja. Nykymaailmassa ei enää lähdetä siitä, että jäädään ensimmäiseen työpaikkaan kymmeniksi vuosiksi, vaan työ vie tekijäänsä kohti yhä uusia seikkailuja. Sopivissa kohdissa on hyvä vaihtaa työnantajaa tai työn tekemisen mallia, jotta työ tuottaa ansion lisäksi kokemuksia, joiden kautta oppii ja pysyy innostuneena.
Tunteiden johtaminen on iso haaste työpaikoilla. Menestyvät työtiimit saavat paljon enemmän aikaiseksi ja niissä on kiva tehdä duunia. Tärkeitä palasia ovat onnistumisen fiilikset, työn ilo ja varmuuden tunne. Nykyään puhutaan paljon myös merkityksellisyydestä: hieno sana, mutta onhan jokaisen meistä ymmärrettävä aidosti, mitä osaa kokonaisuudesta itse tekee ja miksi tämä työ on järkevää.
Työuran alussa syntyy myös varsin nopeasti tapa suhtautua työhön, nauttia siitä osana elämää ja löytää oma juttunsa, missä tietää olevansa todella hyvä. Nuoret osaajat työelämässä ovatkin kullanarvoisia. Heidän kauttaan nähdään asioita aina pikkuisen uusin silmälasein ja työyhteisöt uudistuvat.
Hyvä startti ansaitsee toki tukea. Työurajohtamisessa tarvitaan erilaisia painotuksia ihmisen eri elämänvaiheissa. Nuorien vahvuuksina ovat mm. innostus, uteliaisuus, oppimiskyky, nopeus ja fyysinen jaksaminen. Apua tarvitaan perehdyttämisen muodossa, jotta hiljainen kokemuksen tuoma osaaminen voidaan saada mukavasti tuotua nuorten ulottuville. Ensimmäisten työnhakujen, harjoittelujen ja kesätöiden aikana syntyy jo kokemus siitä, miten työnantaja arvostaa ja kuuntelee nuorta. Nämä pienet työhetket ovat todella monelle paras polku osoittaa oma asenne ja taidot ja päästä sitä kautta jatkamaan jo tutun työnantajan matkassa.
Työn ilo on niin tärkeä asia, että sitä kannattaa huolella vaalia – ihan meidän jokaisen oman elämän, mutta myös työyhteisöjen menestymisen kannalta!
Tervetuloa työelämään uskomattomat Taitajat!
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Ilo ja kunnia olla mukana ammattimaisessa tapahtumassa
Rajupaja ja Vuokrakaluste olivat mukana tuottamassa Taitaja 2022 -tapahtuman kokonaisilmettä […]
Missä ihmisiä, siellä sähköä
Prysmian Group Finland on jälleen tukemassa Taitaja-kilpailua. Suomen johtavana kaapelialan […]
Wihuri Oy Tekninen Kauppa tukee Taitajia ja tarjoaa mahdollisuuksia
Wihuri Oy Tekninen Kauppa on jo saanut vuosia toimia yhtenä […]