30.3.2022
Taitaja2022 Pori on hieno ammatillisen koulutuksen näyteikkuna
Taitaja2022 Juryn ensisijainen tehtävä on verkostoitua VIP-tiloissa ammatillisen koulutuksen koulutuksenjärjestäjien johdon kanssa. Näin ei tietenkään ole, mutta verkostoituminen on toki tärkeää, jotta Juryn jäsenet kuulevat myös epäviralliset kommentit kilpailujen järjestelyistä.
Ylituomari pyrkii seuraamaan kilpailua siten, että hän saa tietoonsa mahdolliset tilanteet, joista voi syntyä vastalause. Usein nämä tilanteet ratkeavat helpommin, kun niiden käsittely aloitetaan jo ennen vastalauseen jättämistä. Voi olla jopa, että vastalausetta ei tarvita ollenkaan.
Jury varmistaa, että kilpailujärjestelyt ja arviointi toteutetaan tasapuolisesti sekä laadukkaasti. Lajin sisällä vastuu on päätuomarilla, joka saa Juryn tuen toiminnalleen.
Juryn tehtäviin kuuluu myös Taitajien Taitajan valinta. Se on tehtävistä miellyttävin, mutta myös haasteellinen. Tasavahvoja kilpailijoita on vaikea verrata toisiinsa, mutta onneksi ratkaisuun aina päästään. Jury toivoo mahdollisimman monen lajin ehdottavan kilpailijaa Taitajien Taitajaksi.
Taitaja2022 Pori on jälleen kerran hieno ammatillisen koulutuksen näyteikkuna ja on upeaa, että kilpailu voidaan toteuttaa normaalina lähitapahtumana.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Ilo ja kunnia olla mukana ammattimaisessa tapahtumassa
Rajupaja ja Vuokrakaluste olivat mukana tuottamassa Taitaja 2022 -tapahtuman kokonaisilmettä […]
Missä ihmisiä, siellä sähköä
Prysmian Group Finland on jälleen tukemassa Taitaja-kilpailua. Suomen johtavana kaapelialan […]
Wihuri Oy Tekninen Kauppa tukee Taitajia ja tarjoaa mahdollisuuksia
Wihuri Oy Tekninen Kauppa on jo saanut vuosia toimia yhtenä […]