12.10.2021
Taitaja-tapahtuma on ainutlaatuinen mahdollisuus
Ammatillisen koulutuksen Taitaja-konsepti on koko koulutussektorin ehkä heikoimmin tunnistettu toimintamuoto, jos mittarina käytetään tapahtuman laadun ja ainutlaatuisuuden suhdetta tunnettuuteen. Ensinnäkin kyse on maailmanlaajuisesta toiminnasta, jossa ammattitaitoisesti organisoidut kilpailutapahtumat peruskoululaisten Taitaja9:stä aina maailmanmestaruustasolle nivoutuvat saumattomasti yhteen ja saavat ammattiin opiskelevat nuoret huippuosaajat mittelemään taitojaan yli kunta-, maakunta- ja maarajojen. Kisojen taso nousee aste asteelta, ja esimerkiksi maailmanmestaruuskisojen avajaistilaisuutta voidaan jo verrata lähes olympialaisten avajaisiin, toki pienemmässä mittakaavassa. Taitajissa ei unohdeta myöskään erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, vaan TaitajaPLUS-tapahtumat kulkevat Taitaja-kisojen rinnalla kaikilla tasoilla.
Taitaja-kisat ovat myös eri ammattien erinomaisia esittelytilaisuuksissa, joissa kisavieraat saavat yhdellä kattauksella kokonaiskuvan alojen viimeisimmistä trendeistä. Kilpailutapahtumat ovat myös viihdyttäviä. Tiukkojen kilpailusuoritusten lisäksi nähtävää ja koettavaa on kaikille, aina perheen pienimmistä alkaen. Kokonaisilme onkin viihdyttävän rento ja positiivinen.
Tapahtuman markkinointiin tulee satsata aiempaa voimakkaammin, sillä tuote on todella erinomainen. Elinkeinoelämän eritoten olisi syytä olla tietoinen asiasta ja nähdä tapahtuman tarjoamat moninaiset mahdollisuudet. Yli 40 000 kävijän paikallaolo SM-kisoissa luo puitteet sponsoriyritysten näkyvyydelle ja alueen elinvoimaisuuden esittelylle. Kisoihin osallistuvat opiskelijat ovat puolestaan valtakunnan eliittiosaajia, jotka on seulottu paikallis- ja aluetason kisoissa. SM-kisojen parhaat osaajat jatkavat EM- ja MM-tasoille asti. Heidän markkina-arvonsa työelämässä on taattu, kun tutkintotodistus on taskussa!
Taitaja-tapahtuma on ainutlaatuinen mahdollisuus myös järjestäjäkaupungille ja koko maakunnalle. Tapahtuman koko jo kertoo sen, että siitä hyötyvät paikalliset palveluntuottajat ja muut toimijat laajassa mittakaavassa. Onnistuminen kilpailutapahtuman järjestelyissä ja miellyttävän muistijäljen jättäminen vierailijoihin poikii taatusti monta positiivista seurannaisvaikutuksia tulevina vuosina. Kisat ovat mitä parhainta PR:ää.
Viedään yhdessä viestiä ja kutsutaan tuttuja ja tuntemattomia mukaan!
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Ilo ja kunnia olla mukana ammattimaisessa tapahtumassa
Rajupaja ja Vuokrakaluste olivat mukana tuottamassa Taitaja 2022 -tapahtuman kokonaisilmettä […]
Missä ihmisiä, siellä sähköä
Prysmian Group Finland on jälleen tukemassa Taitaja-kilpailua. Suomen johtavana kaapelialan […]
Wihuri Oy Tekninen Kauppa tukee Taitajia ja tarjoaa mahdollisuuksia
Wihuri Oy Tekninen Kauppa on jo saanut vuosia toimia yhtenä […]