4.3.2022
Rauma ja Satakunta tarvitsevat taitajia
Rauman kaupungilla on ilo toimia yhteistyökumppanina Ammattitaidon SM-kilpailussa, tapahtumassa, joka tekee meille niin tärkeiden tulevaisuuden ammattilaisten osaamisen näkyväksi.
Se, että vihdoin saamme Taitaja-tapahtuman Satakuntaan, on merkittävä asia koko maakunnalle. Tapahtuma tekee näkyväksi monien ammattien kirjon ja nuorten osaamisen. Samalla nuorilla, jotka vielä pohtivat tulevaa ammattiaan, on oiva mahdollisuus tutustua eri alojen sisältöihin. Yrityksille tämä tilaisuus tuo merkittävän mahdollisuuden tavata ja rekrytoida osaajia, mutta myös luoda uusia yhteistyökumppanuuksia esimerkiksi koulutuksen järjestäjien kanssa.
Ammattitaidon SM-kilpailu on osoitus siitä, että kyllä me täällä Suomessa osaamme. Se on taidonnäyte laadukkaan opetuksen tasosta, joka pysyy ajan hermoilla ja reagoi ympäristönsä muutoksiin. Osaajapula on todellinen haaste monilla eri aloilla. Ammatillinen koulutus ja sen laatu ovat osa ratkaisua, sillä vain korkeatasoisella ja osaavalla tekemisellä Suomen on mahdollista menestyä.
Taitaja2022 antaa Satakunnalle mahdollisuuden tuoda esiin alueen parhaita puolia. Rauma on Satakunnan toiseksi suurin kaupunki, jossa on upean luonnon ja kulttuurin lisäksi paljon erilaisia uramahdollisuuksia.
Osaajatarve on suuri niin Raumalla kuin koko Suomessa. Osaajia tarvitaan erityisesti teollisuuden eri sektoreille. Rauman kaupunki tukee aktiivisesti eri toimijoiden kanssa osaavan työvoiman saamista alueemme yritysten tarpeisiin. Me tarvitsemme eri alojen ammattilaisten moninaisen kirjon tukemaan yritysten kasvumahdollisuuksia ja laadukasta työtä.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Ilo ja kunnia olla mukana ammattimaisessa tapahtumassa
Rajupaja ja Vuokrakaluste olivat mukana tuottamassa Taitaja 2022 -tapahtuman kokonaisilmettä […]
Missä ihmisiä, siellä sähköä
Prysmian Group Finland on jälleen tukemassa Taitaja-kilpailua. Suomen johtavana kaapelialan […]
Wihuri Oy Tekninen Kauppa tukee Taitajia ja tarjoaa mahdollisuuksia
Wihuri Oy Tekninen Kauppa on jo saanut vuosia toimia yhtenä […]