314 Turvapalvelu / Semifinaali

Aika

Torstai 3.2.2022

Kilpailupaikat

Semifinaalit toteutetaan kilpailijoiden omissa oppilaitoksissa.

Semifinaali-koordinaattori

Kilpailutehtävät

Moduuli 1. Turvallisuusalan toimintaa, Vartioinnin ja järjestyksenvalvonnan perustoimintaa ja Turvajärjestelmien käyttöä käsittelevä teoriatehtävä 50p

Kilpailija suorittaa teoriakokeen.

Moduuli 2. Pelastustoiminnan osaamiseen liittyvä hätäensiaputilanne 50

Kilpailija toimii kiinteistön sisätiloja tarkastavana turvallisuusalan ammattilaisena. Tarkastuskierroksella osutaan onnettomuuspaikalle jossa annetaan onnettomuuden uhrille välitön henkeä pelastava ensiapu ja toimitaan muutoin hätäensiaputilanteen edellyttämällä tavalla.

Kilpailijalla tulee olla lähettävän koulun puolelta mukana vyöllä tai reisitaskussa kulkeva ensiapulaukku josta löytyy vähintään normaali side, paineside sekä kiristysside (esimerkiksi CAT) ja kumihanskat. Lisäksi kilpailijan tulee varautua vaatetuksessaan siihen että voi suorituksessaan tahriintua tekovereen.

Tehtävässä arvioidaan henkeä pelastavaa hätäensiapua, ensiapuosaamista, toimintaa poikkeustilanteessa sekä työturvallisuutta.

Arviointi

Pääasialliset arviointikriteerit:

Tarkempi arviointi tehdään CIS import -lomakkeelle. Kilpailutehtävä arvioidaan asteikolla 0-100 p.

Kuvaus arvioinnin toteuttamisesta:

Määrälliset arviot 100%

Moduuli 1:n avoimet kysymykset arvioi 3 tuomaria jotka pisteyttävät kaikkien suorittajien kokeet. 90% teoriakokeesta arvioidaan automaattisesti. Teoriakoe arvioidaan kokonaisuudessaan määrällisenä.

Moduuli 2:n arviointi on määrällistä ja arviointi tehdään jokaisessa oppilaitoksessa erikseen.

Lajin aikataulu

Moduuliin 1 varataan 90min ja moduulin 2  yksittäisen suorituksen suoritusaika on noin 15min.

Moduulien välille voi muodostua odottamista, mutta ilman odottelua kilpailijan kokonaissuoritusaika on noin 2h. Käytännössä suoritusaika odotteluineen on todennäköisesti 2-5h.

Materiaalit ja laitteet

Kilpailussa käyttävät materiaalit, laitteet ja lajialue:

  • Tehtävät suoritetaan tyypillisen paikallisvartiointikohteen kaltaisessa kouluympäristössä
  • Semifinaalijärjestäjä rajaa suorituspaikat tarvittaessa siten ettei ole vaaraa ulkopuolisten häiritsevän suoritusta

Käytännön ohjeita

Kilpailija tuo tullessaan:

  • henkilökortin, ajokortin tms. henkilöllisyyden todistamiseksi (myös KELA-kortti kelpaa)
  • luonnosteluvälineet, kynät ja paperia
  • moduulissa 2 mainittu mukana helposti kulkeva ea-laukku jossa ainakin normaali side, paineside sekä kiristysside (esim. CAT) ja kumihanskat
  • vaatteet tai asu jonka tahriintuminen tekovereen kilpailusuorituksen aikana ei haittaa

Halutessaan voi tuoda pikku purtavaa. 

Tehtäväpankki

Tutustu lajin aiempien vuosien tehtäviin Skillsin tehtäväpankissa.

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finlandin logo, linkki Skills Finlandin verkkosivuille.